Amos palaa kotiin

Amos Anderson ja Konstsamfundet olivat käytännössä yksi ja sama henkilö ensimmäiset kaksi vuosikymmentä. Konstsamfundet oli Amoksen alter ego. Yhdistys oli hänelle kuin venetsialainen naamio, jonka taakse hän saattoi piiloutua tietoisena siitä, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi, kuka naamion takana oli. Konstsamfundet oli hänen signeerauksensa. Työkalunsa. Se oli tyhjä paperi pöytälaatikossa muiden tyhjien paperien joukossa. Omaehtoisesti luotu, tuleva perillinen.

Entä nykyään? Kun Konstsamfundet katsoo itseään aamulla peilistä, näkyykö siellä Amos Anderson? Rehellinen vastaus on: ei näy. Perillinen on jo ylittänyt 80 ikävuoden rajapyykin, ja Amos Andersonin kuolemasta on yli 60 vuotta. Konstsamfundet on kehittänyt itselleen oman identiteetin ja elää nykyhetkessä. Amoksen muisto toki säilyy, mutta kukaan yhdistyksen nykyisistä aktiivijäsenistä ei ole häntä tavannut. Kaikki tarinat ovat toisen käden tietoa. Kukaan heistä ei ole edes kuullut Amoksen puhuvan. Ei ennen tätä vuotta.

Söderlångvikin kartanoa remontoitaessa ullakolta löytyi merkillinen laite. Tarkempi tutkimus paljasti, että laite oli diktafoni, vanhanaikainen sanelulaite. Haettiin käsiin asiantuntija, ja nyt meillä on kuultavissa viitisentoista minuuttia Amoksen puhetta. Tallenteissa hän sanelee sihteerille kirjeitä puhtaaksikirjoitusta varten. Äänitteissä kuullaan lyhyesti myös sihteerin ääni tämän ilmoittaessa, että sanelu voi alkaa.

Pisin tallenne on kirje Stockmann-yhtiön osakkaille. Amos ei ole tyytyväinen yritysjohdon toimintaan. Hän on perinpohjainen ja muistuttaa mitä oli sovittu vuonna 1919, kun hän ja kahdeksan muuta yksityistä toimijaa sijoittivat perheyhtiöön. Tallenne on vuodelta 1959, joten investoinnista oli sanellessa kulunut neljäkymmentä vuotta. Amoksen ajattelussa on piirteitä, joihin on Konstsamfundetin toimitusjohtajana helppo yhtyä tänäkin päivänä. Hänen ajatuksensa ovat edelleen täysin päteviä ohjenuoria yritysjohtamiseen.

Äänitteen tarjoaman kurkistusaukon myötä minulle syntyi paljon henkilökohtaisempi suhde mieheen, josta olin aikaisemmin vain kuullut tai lukenut. Uskon, että sama pätee kaikkiin Konstsamfundetin jäseniin ja täällä työskenteleviin. Äänessä on selvästi vanha mies, ja tilanne on jokseenkin jäykkä. Hän sanelee kirjettä. Hän etsii sanoja. Hän muuttaa mieltään. Hän maistelee muotoiluja. Hän valikoi ilmaisuja. Ja hänen äänestään kuulee, milloin hän on tyytyväinen lopputulokseen. Tai tyytymätön.

Amos Andersonin konkreettisesta rahallisesta perinnöstä on moni asia muuttanut muotoaan. Suuri osa siitä myytiin, jotta Konstsamfundet selviäisi Tilgmannin aiheuttamasta kriisistä; painotalo muodosti puolet perinnöstä. Osuudet Helsingin Osuuspankista ja Rautakirjasta on niin ikään myyty. Attu on myös myyty, mutta Söderlångvik ja Tolfsnäs ovat jäljellä. Maata on myyty, ostettu ja vaihdettu, mutta pääosiltaan perintö on yhä tallella. Hufvudstadsbladet on sekin edelleen yhdistyksen omistuksessa. Samoin osuus Stockmannista. Tosin molempien toimiala on parhaillaan murroksessa.

Forumin korttelista kehittyi 1980-luvulla Amoksen ja arkkitehti Palmqvistin haaveilema liikepalatsi, jollaista he olivat luonnostelleet jo 1920-luvulla ennen Wall Streetin pörssiromahdusta. Forumin myynnistä onkin peräisin valtaosa siitä pääomasta, joka hajautetun kansainvälisen sijoitussalkun muodossa on nykyisin Konstsamfundetin taloudellinen selkäranka.

Amos Andersonin taidemuseo piti pitkään majaansa Amoksen kanssa samassa osoitteessa eli Yrjönkatu 27:ssä. Nyt Amos Rexillä on jo muutaman vuoden ollut oma rakennus ja myös oma selvä identiteettinsä. Omistajana Konstsamfundet toimii aktiivisesti Lasipalatsin kehittämiseksi. Kortteli sijaitsee aivan Forumin vieressä. Amos mietti varmasti itsekin aikoinaan, mitä tehdä vanhalle kasarmialueelle, joka oli seissyt käyttämättömänä vuoden 1918 jälkeen.

Amoksen kesäparatiisi eli Söderlångvikin kartano on hiljattain kunnostettu pieteetillä. Amos tunnistaisi siinä kyllä itsensä. Joistakin tauluvalinnoista hän saattaisi ehkä yllättyä. Suurin osa Konstsamfundetin taidekokoelmasta on nimittäin hankittu hänen jälkeensä.

Voittoa tavoittelemattoman perinnön peruspilarit seisovat edelleen tukevalla pohjalla. Yhdistys osallistuu aktiivisesti paremman Suomen rakentamiseen yli kielellisten ja poliittisten rajojen. Se pitää ikkunat auki Eurooppaan ja etsii uusia ideoita. Se uskaltaa ajatella suuria ja olla aloitteellinen.

Instituutio ei voi eikä sen tarvitse olla henkilö, sen enempää hyvässä kuin pahassakaan. Toki me toimimme sekä tunteella että intohimolla. Sudenhetkiä? Kenelläpä ei niitä joskus olisi, mutta Amoksen tunne-elämän alhot ja huiput olivat syvempiä ja korkeampia kuin Konstsamfundetin. Hänellä oli salaisuuksia, joista vain harvat tiesivät, kun taas meidän työmme Konstsamfundetissa on nykyään pohjimmiltaan ammatillista. Yhdistys on tärkeä osa elämäämme, mutta se ei ole koko elämä. Lisäksi elämme myös aikakautta, jolloin ihmisen ei tarvitse piilotella sisimpiä tuntojaan sakkojen tai vankilatuomion pelossa.

Uskallan silti väittää, että olemme Konstsamfundetissa säilyttäneet joitain Amoksen parhaimmista luonteenpiirteistä. Samalla toivon vilpittömästi, että olemme vuosien myötä onnistuneet karsimaan joitain vähemmän mairittelevia ominaisuuksia. Ainakin haluamme olla avoimempia ja johdonmukaisempia. Tohtori Anderson oli särmikäs persoona, joka piti korttinsa tiukasti salassa.

Koska Konstsamfundet on Amos Andersonin perillisenä ollut jo pitkään itsenäinen, on vain oikein, että Amos saa takaisin kotinsa viime vuosisadan alussa rakennuttamassaan talossa. Toivotammekin teidät lämpimästi tervetulleiksi tutustumaan Amos Andersoniin ja hänen kaupunkiasuntoonsa.

– Stefan Björkman, toimitusjohtaja, Föreningen Konstsamfundet, 2023