Yrjönkatu 27:
Amos Andersonin talo
Amos Anderson oli 24-vuotias, kun hän muutti Turusta Helsinkiin vuonna 1902 aktuaariksi vastaperustettuun Teollisuuden harjoittajien keskinäiseen palovakuutusyhtiöön. Hän asui aluksi vakuutusyhtiön johtajan August Ramsayn alivuokralaisena Hietalahdenrannassa ja kävi usein syömässä Korkeavuorenkadulla ruokalassa nimeltään Uleåborgska charkuteriet.
Ruokala oli monien maalta Helsinkiin muuttaneiden nuorten vakituinen lounaspaikka. Muodostui pöytäseurueita ja ystävyyssuhteita. Amos liittyi seurueeseen, johon kuuluivat matemaatikko Emil Wessell ja arkkitehtiylioppilaat Wäinö Gustaf Palmqvist ja Birger Brunila. Brunilan kertomuksen mukaan nelikosta tuli lähes erottamaton, he istuivat ulkona harva se ilta. Vähitellen nelikon tiet erkanivat, mutta Amos ja W.G. Palmqvist pysyivät ystävinä ja yhteistyökumppaneina elämänsä loppuun asti. Amos tuli vuosikymmenten varrella rakennuttaneeksi monia taloja. Palmqvist ja hänen toimistonsa suunnittelivat ne kaikki.
Ensimmäinen toimeksianto tuli vuonna 1908. Amos oli ryhtynyt lehtialalle. Hän oli vuonna 1905 perustanut Försäkrings Tidskriftin, vuonna 1906 aikakauslehden Mercator, Tidskrift för Finlands näringsliv ja 1907 mainostoimiston Nordiska Annonsbyrån. Amoksen laskelmien mukaan oma kirjapaino oli edellytys toiminnan kannattavuudelle. Hän osti Helsingin työväenyhdistykseltä tontin Yrjönkatu 27 ja pyysi ystäväänsä W. G. Palmqvistia suunnittelemaan tontin sisäosaan viisikerroksisen painotalon.
Mercatorin painotalosta tuli elegantti, rationaalisen jugendin sävyttämä rakennus, yksi varhaisimpia teräsbetonirakenteiden sovelluksia Helsingissä. Painotalo purettiin Forumin kauppakeskuksen tieltä vuonna 1982. Teollisuusarkkitehtuurin erityislaatua ei tuolloin vielä arvostettu, muutama vuosi myöhemmin hieno painotalo olisi varmaan säilytetty ja saneerattu osaksi uutta korttelirakennetta.
Seuraava, todella huimapäinen siirto oli uuden sanomalehden perustaminen. Dagens Tidning alkoi ilmestyä vuonna 1911. Lehti teki tappiota mutta levikki kasvoi, ja Amos alkoi suunnitella lehtitalon pystyttämistä kadunvarteen Yrjönkatu 27 tontille. Hän pyysi suunnitelmaa jälleen W. G. Palmqvistiltä, jonka yhteinen toimisto Birger Brunilan kanssa oli purkautunut. Palmqvist oli osallistunut menestyksekkäästi arkkitehtikilpailuihin toisen opiskelutoverinsa Einar Sjöströmin kanssa ja perustanut tämän kanssa arkkitehtitoimiston, jolle pian sateli noususuhdanteessa paistattelevassa Helsingissä paljon toimeksiantoja.
Kadunvarsirakennuksen arkkitehtuuri poikkesi painotalosta. Pelkistetty jugend ei ollut enää muodissa. Tiilijulkisivu on symmetrinen, siinä on klassistisia detaljeja ja muistumia samanaikaisesta skandinaavisesta arkkitehtuurista. Rakennuksen sydän on pohjakerroksen suuri konttorihalli. Pankkisalia muistuttava, pylväiden jäsentämä tilan oli edustava käyntiosoite Amoksen kunnianhimoisille liiketoimille, varsinkin uudelle, nykyaikaiselle päivälehdelle, jonka päätoimittajana oli maineikas lehtimies Guss Mattson. Kerroksissa oli lehden toimitus ja vuokrahuoneistoja. Rakennus valmistui 1913. Amos itse muutti neljänteen kerrokseen väljään poikamiesboksiin. Talon ylintä, viidettä kerrosta ei vielä rakennettu sisältä valmiiksi tässä vaiheessa. Amos sisusti viidennen kerroksen asunnokseen vasta 1920-luvulla. Hän ei koskaan muuttanut pois Yrjönkadulta. Hän vain laajensi kotiaan niin, että se lopulta käsitti talon kaikki ylimmät kerrokset.
Nuoren Amoksen liiketoimet perustuivat taitaviin, usein myös uhkarohkeisiin toimiin lainamarkkinoilla. Kerrostalon pystyttäminen oli raskasta samalla kun Dagens Tidning vaati jatkuvasti lisää pääomaa. Amos joutui luopumaan lehdestä vuonna 1914. Ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä, kolmikymppisenä, hänellä oli velkataakan lisäksi kuitenkin kirjapaino, kivitalo ja menestyviä aikakauslehtiä. Amos sai vakautettua finanssinsa riittävästi nostaakseen lisää lainoja. Hän sijoitti varat kiinteistöihin. Inflaation myötä hän oli sodan jälkeen rikas mies.
Amoksen kiinteistökauppoihin kuului useampien tonttien hankinta Yrjönkatu 27:n ympäriltä. 1920-luvun lopulla hän omisti suurimman osan kyseisestä Kukon korttelista. Vuonna 1924 hän pyysi Palmqvistia laatimaan suunnitelman mahtavasta liikerakennuksesta Henrikinkadun (nykyisen Mannerheimintien) ja Simonkadun kulmaan.
1920-luvun alussa Amos sai revanssinsa Dagens Tidningin menetyksestä. Hufvudstadsbladetin kustantaja Arthur Frenckell, jolle Amos oli joutunut lehtensä myymään, oli puolestaan joutunut vaikeuksiin. Vuonna 1922 Amos hankki määräysvallan Hufvudstadsbladetissa. Tuolloin vielä melkoisen ruotsinkielisessä Helsingissä HBL oli johtava sanomalehti ja ilmoitusmedia. Se oli Amokselle sekä tuottoisa liiketoimi että väline vaikutusvallan käyttämiseen.
Palmqvistin suuresta Henrikinkadun suunnitelmasta lähdettiin toteuttamaan sen eteläpäätä, Hufvudstadsbladetille uutta toimitaloa tontille Henrikinkatu 22 (nykyinen Mannerheimintie 18). Monien vaiheiden jälkeen upea toimitus- ja painotalo valmistui vuonna 1926. Julkisivussa on vaikutteita Ragnar Östbergin Tukholman kaupungintalosta (1923). HBL:n tunnukseksi muodostuneen tornin hahmo puolestaan poimittiin Venetsian Dogen palatsin pienestä kulmatornista, jota esittävä maalaus riippui Amoksen salongissa. Hufvudstadsbladetin taloon kuuluu huolella detaljoitu sisäpiha, jonka lävitse yleinen kulkureitti nousi korttelia ylöspäin Mercatorin painotalon ohitse Yrjönkadulle. Amoksella ja Palmqvistilla oli jo varhain visio Kukon korttelista erikoislaatuisena urbaanina miljöönä, joka käsittää myös korttelin sisätilat.
Suuri liiketalo Simonkadun kulmaan ei toteutunut Amoksen elinaikana. Vuonna 1952 Palmgvist piirsi kulmaan yksikerroksisen liiketalon, ensimmäisen Forumin liikekeskuksen, jonka matala kattolinja jatkoi vastapäisen Lasipalatsin muotokieltä.
Amoksen koti Yrjönkatu 27:ssä käsitti laajimmillaan talon kerrokset 4, 4 ½, 5 ja 5 ½. Neljäs kerros sisustettiin 1930-luvulla edustustiloiksi. Viides kerros oli sisustettu 1920-luvulla edustavaksi yksityishuoneistoksi, johon liittyivät 1920-lopulla puoli kerrosta ylöspäin kappeli ja urkuhuone, jotka suunnitteli Palmqvistin toimistossa työskennellyt Hilding Ekelund. Talon muissa kerroksissa oli liike- ja asuinhuoneistoja, jotka palvelivat ennen kaikkea Amoksen erilaisia yrityksiä, tuttavia ja henkilökuntaa.
Amos oli testamentissaan määrännyt, että taloon tulisi hänen kuolemansa jälkeen Amos Andersonin taidemuseo. Amoksen kuoltua vuonna 1961 museota varten kunnostettiin Amoksen asuinkerrokset ja katutason toimistohalli. Kodista säilytettiin koskemattomina kappeli, salonki ja työhuone. Muut tilat riisuttiin pelkistettyyn 60-luvun asuun Kaj Franckin suunnitelmien mukaan. Ennen purkutöitä Amoksen koti kuitenkin dokumentoitiin valokuvin.
Amos Andersonin taidemuseota laajennettiin asteittain 1980-, 1990- ja 2000-luvuilla siten, että vuonna 2007 A-rapun kaikki kerrokset olivat museon tiloja. Tiloja oli yhdeksässä eri tasossa, ylimpänä ullakolle 90-luvun lopulla rakennettu kaunis auditorio. Museo oli viehättävä mutta tavattoman epäkäytännöllinen sokkelo. Amos Andersonin museon toiminta lakkasi 2017, ja uusi Amos Rex avattiin läheisessä Lasipalatsissa vuonna 2018.
Tässä vaiheessa ryhdyttiin suunnittelemaan Amos Andersonin huoneiston uutta avaamista kotimuseona. Muunneltua kotia ei voitu palauttaa enää täysin entiselleen, käytettävissä oleva tilakin oli supistunut kappeliin ja enimpään osaa viidettä kerrosta. 1960-luvun kuvasarjaan, sekä säilyneisiin taideteoksiin, huonekaluihin ja tekstiileihin tukeutuen voitiin kuitenkin palauttaa Amoksen kodin erikoislaatuinen, yltäkylläinen tunnelma.
– Museonjohtaja Kai Kartio, 2022
